Moninaiset uskontokunnat lukeutuvat hyvin erilaisiin käsityksiin jumalasta tai jumalista, uskonnosta ja hengellisyydestä. Myös lähes jokaisen uskontokunnan sisällä on yksilöitä, jotka uskovat hyvin erilaisin tavoin tai toimivat omien tulkintojensa mukaan, joten voitaisiin jopa sanoa, että uskontoja on lähes yhtä monta kuin ihmisiä.
Maailman laajimmin levinnyt ja kannattajamäärältään suurin maailmanuskonnon muoto on kristinusko, jonka erilaisia kannattajia on koko maailmassa yli kaksi miljardia. Kristinuskon perustana on yleensä Raamattu, sen pyhät kirjoitukset kokonaisuudessaan tai sen vanhempi osa, Vanha Testamentti tai uudempi osa, Uusi Testamentti.
Kristinusko on maailman laajimmille levinnein uskonto
Kristinuskoon kuuluu merkityksellisesti usko kaikkivaltiaaseen Jumalaan ja hänen poikaansa Jeesukseen Kristukseen. Kristinuskosta riippuen Jumala nähdään joko yhtenä kaikkivaltiaana tai kolmiyhteisenä Jumalana, jonka perustuksena on Jumala, hänen poikansa Jeesus ja pyhä henki. Tämä kolminaisuusoppi on todellisuudessa saanut juurensa alkuperäisistä pakanauskonnoista, mutta on omaksuttu oleelliseksi osaksi nykypäivän kristinuskoa.
Kristinuskon rauhanomainen perustaja
Uskontoryhmän perustaja, Jeesus Kristus, josta länsimainen ajanlaskukin saa alkunsa, on yleisesti ottaen kristinuskon päähahmo ja nähdään joko Jumalana tai Jumalan poikana. Hän eli vuodesta 1 vuoteen 33. Monien tutkijoiden mukaan hänen aatteillaan on ollut valtava vaikutus uskonnon lisäksi myös yleiseen moraaliin ja elämänkatsomukseen. Kristinuskoon kuuluvat uskovat, että hän on messias, eli taivaallisen Jumalan lähettämä lähettiläs ja Jumalan poika. Suurin osa kristinuskoon kuuluvista uskoo, että Jeesus pelastaa uskolliset palvojansa tästä maailmasta ja sen tulevasta tuhosta tai että maallisen elämänsä jälkeen heidät herätetään ikuiseen elämään taivaaseen.
Hänen maanpäällisen vaelluksensa aikana hän opetti opetuslapsilleen ja tavalliselle kansalle korkeita moraalinormeja, rauhanomaista käyttäytymistä, oikeanlaista suhtautumista perheenjäseniin, sekä joukoittain erilaisia hyvyyden ja nöyryyden ominaisuuksia. Sadat silminnäkijät todistivat erilaisia ihmetekoja ja kuolleista herättämisiä, joka sai aikaan että tavallinen kansa alkoi uskoa hänen olevan Jumalan poika ja Israelin kansan odottama messias. Jeesus tuomitsi hurskaat silloiset uskonnolliset oppaat, jotka eivät olleet nöyriä ja asettivat itsensä muun kansan yläpuolelle, joka sai aikaan että lopulta Jeesus tapettiin raa’asti vastustavien uskonnollisten johtajien juonitellessa hänen kuolemaansa.
Jeesuksen perustama usko vääristyi
Kristinuskolla oli Jeesuksen rauhanomaisista opetuksista huolimatta hänen kuolemansa jälkeen hyvin raaka historia. Jeesuksen kuoleman jälkeen erilaiset opit levisivät kristinuskoon, ja sitä alettiin levittää ympäri silloista maailmaa väkivaltaisin keinoin ja pakottaen. Suurimmat inkvisitiot ja uskonmurhat on tehty laajan kristinuskon näkökulmasta, joka vuosisatojen aikana sai hyvin erilaiset arvot kuin mitä uskon perustaja oli opettanut. Useat Jeesuksen sanoja tutkineet ovatkin tulkinneet, että hän ennusti väärien opetusten tulevan jäljessään, jolloin tosi usko erottuisi valtavirrasta ja oikea hänen alulle panema usko voitaisiin löytää ja erottaa hyvien rauhaa rakastavien ihmisten tekojen perusteella.