Uskonnot tuovat lohtua ja järjestystä maailmaan

Ihmisellä on luontainen tarve tutkia, käsitellä ja pyrkiä ymmärtämään ympäristöään, ja sen erilaisia ilmiöitä. Voi vain kuvitella, mitä kivikauden ihminen on ajatellut ukkosesta, maanjäristyksistä tai muista luonnonilmiöistä, ja missä määrin hän on kyennyt hahmottamaan maailmaa ja sen lainalaisuuksia. Mahdollisuudet ottaa selvää ja tutkia asioita ovat olleet erittäin rajalliset, ja suurin osa ajasta on kulunut hetkessä elämiseen ja päivästä toiseen selviytymiseen arkisia perustarpeita, kuten ruokaa ja suojaa hankkimalla.

Kuitenkin arkeologisten löydösten perusteella on voitu todeta, että jo jääkauden ihmisillä oli hengellisiä pyrkimyksiä, ja omaa maailmankatsomusta rakennettiin ja elämää jäsennettiin uskomalla esimerkiksi erilaisiin eläinhenkiin ja henkimaailmaan ylipäätään. Heimossa tai yhteisössä saattoi olla shamaani tai vastaava hengellinen johtohahmo tai parantaja, jonka opastuksella voitiin luoda erilaisia uskomuksiin perustuvia tapoja ja käytäntöjä, ja hyödyntää henkimaailmaa turvallisesti ja jäsennellysti arkipäivän elämän tueksi ja turvaksi.

Uskonnon rooli nykypäivän ihmisen elämässä

Vuosisadat ja -tuhannet ovat vierineet, ja erilaisia eläinjumalia muinoin kumartaneet ihmiset ovat enää fossiloitunut jalanjälki esihistoriallisen näyttelyn vitriinissä. Ihmisen kehitys eri elämän alueilla on aikojen kuluessa muokannut myös uskonnon roolia eri tarpeisiin sopivaksi. Johonkin suurempaan ja korkeampaan voimaan uskominen ja turvaaminen ovat edelleen keskeisiä tekijöitä myös nykyihmisen hengellisessä elämässä. Ihmisten määrän lisäännyttyä ja yhteiskuntien vähitellen kasvettua suuremmiksi, nousivat erilaiset yhteiskunnalliset instituutiot, kuten kirkko ja avioliitto, kuitenkin toimimaan olennaisesti myös joukkoja hillitsevänä ja tietynlaiseen käytökseen ohjaavina moraalinvartijoina.

Uskontoa harjoittamalla ihmisen on ollut helpompaa kontrolloida omaa käytöstään, hahmottaa hyveellisen elämän suuntaviivat, motivoitua toimimaan elämässä kurinalaisesti ja pyrkimään yhteiseen hyvään. Tällainen kehitys on ollut välttämätöntä ihmiskunnan kehitykselle ja entistä monimutkaisempaan tekniikkaan pohjautuvan nykymaailman muodostumiselle.

Arkipäivän elämässä uskonnon näkyvä rooli on kuitenkin jatkuvasti vähentynyt. Yhteiskunta on maallistunut, ja vaikka suuristakin eroaalloista huolimatta valtaosa väestöstä on edelleen kirkon jäseniä, rajoittuvat esimerkiksi aiemmin viikoittaiset kirkossa käynnit nykyään lähinnä kirkollisiin juhlatilauksiin, kuten häihin tai ristiäisiin. Harva varsinaisesti suorittaa tai harjoittaa uskontoa esimerkiksi osallistumalla säännöllisesti jumalanpalveluksiin, rukoilemalla tai edes juurikaan uskomalla Jumalaan tai kristinuskon ydinoppiin.

Puhutaankin tapakristityistä, joille uskonnolla on enää lähinnä kulttuurinen merkitys. Kirkollisia juhlapyhiä vietetään tavan vuoksi, miettimättä sen tarkemmin juhlan merkitystä tai alkuperää, ja pääsiäismuna on pääsiäisen tärkein symboli niin lapsille kuin aikuisillekin. Lapsi kastetaan itsestään selvästi kirkon jäseneksi, ja hänet ohjataan peruskoulussa uskonnon opetukseen kyseenalaistamatta tai harkitsematta asiaa sen enempää.

Tieteen kehitys on avannut ihmiskunnalle uusia ovia ja mahdollisuuksia selvittää elämän ja koko maailmankaikkeuden mysteereitä, mutta siitä huolimatta uskonnoilla ja hengellisillä asioilla on edelleen tärkeä ja merkittävä rooli nyky-yhteiskunnassa. Kaikkea ei voi selittää tieteen avulla, ja usein etenkin elämän myrskyjen moukaroidessa tai kuoleman lähestyessä nousee ihmiselle tarve turvata jumaluuteen, tai johonkin muuhun selittämättömään ja ihmistä suurempaan.

Kirkon ja uskonnon rooli on murroksessa, mutta todennäköistä on, että se vähitellen mukautuu uusiin vaatimuksiin, ja säilyy tärkeänä ja olennaisena osana myös modernia elämänmenoa. Yksilön tapa kokea ja kaivata hengellisyyttä vaihtelee voimakkaasti, ja on hienoa, että nykyisin voi omimmalta tuntuvan hengellisyyden tason määritellä itse.

Yleinen